Koteksti ja viron ymmärtäminen lähisukukielen pohjalta

Lähisukukielensä ymmärtämiseen pyrkivän tiedetään nojautuvan ensisijaisesti samankaltaisuuteen. Kielten samankaltaisuus ei välttämättä takaa onnistumista, mutta sitä ei aina myöskään ehdottomasti edellytetä. On siksi tutkittava muitakin muuttujia kuin sitä, missä määrin kielet muistuttavat toisiaan: miten esimerkiksi valintojen tilanteinen vapausaste ohjaa kääntämistä? Kiinnostava kysymys on se, miten sukukielistä tekstiä kääntävän viroa osaamattoman suomalaisen ratkaisuihin vaikuttaa koteksti, lähiteksti. Mitä merkitystä on sillä, jos äidinkielisen ilmauksen kerasanojen määrä on rajallinen ja tämänkaltainen samanlaisuusoletus ulotetaan viroon tai jos vironkielisen sanan vierussanaltaan “vaatima” sijamuoto eroaa suomenkielisestä rektiosta? Analysoimieni esimerkkien perusteella vaikuttaa siltä, että tarjoutuvien kollokaattien niukkuus johtaa oikean vastineen löytymiseen vieläpä silloinkin, kun käytetty virolainen ilmaus ei muistuta suomalaista. Sitä vastoin vierussanan odotuksenvastainen muoto voi tuottaa tunnistamisvaikeuksia. Viron sijavalinnan erilaisuus vaikeuttaa jopa samankaltaisten sanojen kääntämistä. Miten sitten voitaisiin hyödyntää erilaisten fraseologisten yksiköiden kiinteyttä edistettäessä reseptiivistä monikielisyyttä? Esimerkiksi äidin ja isän yhteisesiintymisen todennäköisyys (semanttinen priming) on universaalia. Semantiikan käyttökelpoisuus sukukielen ymmärtämisen tehostamisessa vaatii lisätutkimusta.