Inkluusion kehitys suomalaisessa perusopetuksessa

Artikkeli tarkastelee retrospektiivisenä näkymänä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden käsitteisiin liitettyjä merkityksiä peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa eri aikoina (1970–2014) sekä sitä, miten niiden varassa tehdyt uudistukset peilautuvat erilaisiin käsityksiin inkluusiosta. Tutkimuksen aineisto muodostui viidestä peruskoulun opetussuunnitelman perusteista vuosilta 1970, 1985, 1994, 2004 ja 2014 keskittyen opetussuunnitelmatekstin arvoihin, tavoitteisiin ja käytännön uudistuksiin. Aineisto analysoitiin käsiteanalyysin ja teorialähtöisen sisällönanalyysin yhdistelmällä. Tulosten mukaan kaikista peruskoulun opetussuunnitelmista välittyi tasa-arvon ja inklusiivisen koulutuksen henki. Tasa-arvo näkyi oppilaiden osallisuutta kuvaavina arvoina muuttuen ajan kuluessa tasa-arvon näkemisestä samanlaisuutena kohti erilaisuuden ymmärtämistä moninaisuutena. Inkluusio rakentui vaiheittain heijastaen pääosin laajaa ja tukiorientoitunutta inkluusiokäsitystä. Uudistukset painottivat kaikkien oppilaiden opettamisen (mm. tuntikehys) ja erityistukea tarvitsevien tuen (mm. osa-aikainen erityisopetus) kehittämistä. Poikkeuksen teki vuoden 1994 opetussuunnitelma, joka kannusti erityisoppilaiden integroimiseen yleisopetuksen luokkiin – usein ilman riittävää tukea, josta käsittääksemme nykyinen inkluusiokritiikki juontaa juurensa. Tutkimus tarjoaa näkymän siihen, että inkluusiossa ei ole kyse vain erityisopetuksen uudelleenjärjestelystä vaan laajemmasta koulun uudistamisesta, mikä näkyy kahdessa viimeisessä opetussuunnitelmassa yhdenvertaisuusperiaatetta vaalivina tukirakenteina ja kokonaisvaltaisena inkluusiokäsityksenä.